Betoniasema, Petäisenniska

Tämän paikan olemassaolo ja mahdollinen rappiotila olivat olleet tiedossani jo pidemmän aikaa. Sitten heinäkuussa 2013 päätin ottaa tilanteesta viimein selvää. Ilokseni huomasin, että rakennukset tosiaan olivat rappiotilassa ja kuvattavaa riitti yllättävän paljon, yhteensä kolmelle reissulle. Kohde koostuu suuresta varastorakennuksesta, sen kyljessä olevasta betoniasemasta, sementtisiilosta ja sähköasemasta. Kaikkia rakennuksia paitsi varastohallia oli ehditty jo osittain purkaa. Sementtisiilon yhteydessä sijaitsi myös pieni väestönsuoja, joka oli alkuperäisessä asussaan. Muutamien ikkunoiden rikkomista ja tavaroiden levittelyä suurempaa ilkivaltaa alueella ei ollut tapahtunut. Tämä saattoi hyvinkin johtua siitä, että lähistöllä sijaitsee käytössä olevia teollisuuslaitoksia joita vartioidaan aktiivisesti.
Betoniasema apurakennuksineen on rakennettu 1960-luvun lopulla ja jäänyt pois käytöstä ilmeisesti 1990-luvun alun laman aikana. Rakennukset ovat alunperin olleet osa suurempaa teollisuusaluetta, jonka muissa osissa on edelleen toimintaa.
Betoniasema ulkoa, siilorakennus ja väestönsuoja
Betoniasema sisältä
Sähköasema
Takaisin kohdelistaukseen