Suomeksi | In English
Kajaanin kaupunkieksploraatio
Me olemme kajaanilaislähtöinen kahden nuoren miehen muodostama ryhmä, joka on harrastanut urban explorationia eli urbaania löytöretkeilyä tietoisesti keväästä 2007 lähtien. "Löysimme" harrastuksen tammi- tai helmikuussa 2007, kun nettiä selatessamme törmäsimme tuohon aikaan vielä toimineen Turun kaupunkieksploraation nettisivuihin. Innostus asiaa kohtaan syttyi nopeasti netistä löytyneiden lukuisten muiden samanaiheisten sivustojen myötä. Ensimmäinen kohde, jota kävimme tarkoituksella tutkimassa, oli maaliskuun lopulla kuvattu Pihapiiri Matinmäen ralliradan takana Kajaanissa. Kevään ja kesän aikana kohteiden määrä kasvoi nopeasti ja mukaan tuli myös kohteita Kajaanin ulkopuolelta. Tämän jälkeen kohdevalikoima on entisestään monipuolistunut kattamaan monia erityyppisiä kohteita useilta eri paikkakunnilta pääpainon ollessa kuitenkin edelleen maan pohjoisosassa.
Nykyään uusia kohteita tutkii ja valokuvaa aktiivisesti enää vain jäsenistämme nuorempi, Juho. Toinen jäsen, Heikki, ei enää harrasta urbaania löytöretkeilyä aktiivisesti. Viimeisimmät sivuillamme olevat hänen ottamansa valokuvat ovat kesäkuun 2011 alusta. Seuraavaksi aktiivinen jäsen esittelee itsensä:
Olen kokonimeltäni Juho Pinola, tällä hetkellä Oulussa asuva 23-vuotias mies. Kiinnostukseni autiokohteita kohtaan ei ota laantuakseen, vaikka harrastus on jatkunut tätä kirjoitettaessa (maaliskuu 2016) jo yhdeksän vuotta. Totta puhuen olen ollut kiinnostunut autioista rakennuksista jossain määrin koko ikäni. Minua kiinnostaa tässä harrastuksessa ennen kaikkea mahdollisuus päästä näkemään jotain sellaista, mitä moni muu tavallinen ihminen ei pääse näkemään. Tähän liittyy myös innostukseni kuvata pian purkuun meneviä kohteita; purkamisen jälkeen ne on menetetty lopullisesti ja muistoiksi vierailusta jäävät vain valokuvat. Muita harrastuksen puoleen vetäviä asioita ovat uusien paikkojen löytämiseen liittyvä jännitys sekä autiokohteiden valokuvauksellisuus. Valokuvaus onkin oleellinen osa harrastustani ja vuosien kuluessa olen alkanut panostaa siihen yhä enemmän. Myönnän olevani jonkinasteinen tutkijaluonne ja kohteessa käynnin jälkeen yritän selvittää lisätietoja paikan aiemmasta käytöstä ja siellä tapahtuneista asioista. Tietolähteenä on useimmiten Internet, joidenkin kohteiden tapauksessa olen tutustunut myös niistä kertovaan kirjallisuuteen. Kaikista kohteista historiatietoja ei ymmärrettävästi löydy. Näissä tapauksissa olen korvannut faktat omilla arvioilla ja pohdinnoilla. Minua erityisesti innoittaneista nettisivustoista voisin mainita suomalaisen, jo virallisesti netistä poistuneen Spivey Pointin ja ulkomaalaisista sivuista meidän sivujemme kanssa ajatukseltaan jokseenkin samanlaisen Opacityn.
Nettisivuston ylläpito on ollut minun vastuullani alusta lähtien ja aion jatkaa ylläpitoa ja päivittämistä jatkossakin, uusia julkaisua odottavia kohteita on varastossa useita. Nykyisellään kohteet kuitenkin ilmestyvät sivuille ainakin muutaman kuukauden viiveellä kuvaamisen jälkeen yliopisto-opiskelu- ja muista kiireistä johtuen. Aivan kaikkia kuvaamiani kohteita en sivuilla kuitenkaan julkaise. Tästä hyvä esimerkki ovat hyväkuntoiset kohteet joihin pääsee sisälle mutta joissa on vielä hyvin paljon tavaroita jäljellä. Näissä tapauksissa en voi olla varma, että kohde todella on jäänyt vaille käyttöä.
Urban exploration?
Urban exploration eli urbaani löytöretkeily (lyhennettynä urbex tai UE) tarkoittaa hylättyjen ja ei-julkisten paikkojen tutkimista. Harrastuksen piiriin kuuluvat kaikenlaiset hylätyt rakennelmat tavallisista autiotaloista kokonaisiin teollisuuslaitoksiin, kaivoksiin ja sairaaloihin asti. Jotkut harrastajat tutkivat myös käytössä olevia mutta ei-julkisia paikkoja. Tätä toimintaa kutsutaan termillä infiltraatio ja sen piiriin kuuluvat esimerkiksi käytössä olevien rakennusten tyhjilleen jääneet tilat, huoltotunnelit ja sadevesiviemärit. Useimmat harrastajat ottavat reissuiltaan valokuvia joita he joskus myös jakavat netissä muille asiasta kiinnostuneille esimerkiksi kuvagallerian tai oman kotisivun kautta. Urbaanin löytöretkeilyn harrastajat eivät ole vandaaleita tai graffitien maalareita, vaikka he liikkuvatkin hylätyissä paikoissa. Yleinen motto on "Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä". Harrastukseen kuuluu tiedostaa riskit (esimerkiksi huonokuntoiset rakenteet ja asbesti) ja välttää liiallista riskinottoa. Hylätyissä rakennuksissa käyminen ei ole Suomessa laitonta, ellei rakennuksella ole julkisrauhaa. Tutustumisen arvoisen tietopaketin harrastuksen laillisuudesta tarjoaa Syrjäseutu-blogin merkintä tammikuulta 2014 ja harrastuksesta yleisesti englanninkielisen Wikipedian artikkeli Urban exploration.
Nettisivusto
Alkukesästä 2007 perustimme kuvillemme ensimmäisen nettigallerian Googlen Picasa-palveluun. Tämän ilmaispalvelun tallennustila kuitenkin meni vuoden loppuun mennessä täyteen, ja jouduimme miettimään uusia vaihtoehtoja. Seuraava yritys olikin sitten näiden nettisivujen ensimmäinen versio, joka julkaistiin ilmaista nettisivutilaa tarjonneessa GeoCities-ilmaispalvelussa 16.2.2008. Saman vuoden heinäkuuhun mennessä olimme kuitenkin todenneet kyseisen palvelun epäkäytännölliseksi, johtuen pitkälti pienestä tallennustilasta ja tuntikohtaisesta datasiirtorajasta. Ratkaisuksi ostimme sivuille oman domainin. Se onkin osoittautunut kestäväksi ratkaisuksi, sillä tämän jälkeen sivuja ei ole enää tarvinnut siirrellä palvelimelta toiselle. Huhtikuussa 2009 sivuille lisättiin käytössä olevia paikkoja esittelevä Kaupungit ja kylät -osio, jossa on kuvagallerioita muutamalta eri paikkakunnalta. Siellä on myös muutama sivujen alkuperäistä aihetta sivuava kuvauskohde. Osion päivittäminen on kuitenkin jäänyt taka-alalle viime vuosina.
Sivustolla oli pitkään, perustamisesta aina maaliskuuhun 2016 asti, käytössä erillinen salasanasuojaus kohteille, jotka olivat jääneet tyhjilleen vasta vähän aikaa sitten tai olivat edelleen osittain käytössä. Näitä kohteita oli enimmillään viisi ja suurin syy käytäntöön oli kohteiden suojeleminen vandalismilta ja varkailta. Tunnuksia oli mahdollista kysyä Kniexpin sähköpostin kniexp@mbnet.fi kautta. Sähköpostiosoite on edelleen toiminnassa ja sinne voi vapaasti lähettää palautetta ja mielipiteitä sivustosta. Samantyyppisten, varsinkin tarkan sijainnin salailua vaativien kohteiden, kohdalla olen nyttemmin siirtynyt käyttämään joko salanimeä tai sijainnin tarkoituksellista ilmoittamista epätarkasti. Salanimen käytöstä on aina maininta kohderaportissa.
Sivuston valokuvia voi käyttää omaan käyttöön (esim. tietokoneen taustakuvaksi) vapaasti, mutta julkaistaessa niitä muissa yhteyksissä lähde olisi hyvä mainita. Tällöin riittää mainita kuvan olevan Kajaanin kaupunkieksploraation ottama, myös linkki nettisivuille olisi kohteliasta laittaa. Pitempiä tekstikappaleita sivustolta lainattaessa lähde olisi hyvä mainita. Kuvien julkaisusta kaupalliseen tarkoitukseen on sovittava erikseen sähköpostin välityksellä. Kaikista kuvista on tarvittaessa saatavilla täysikokoiset versiot.
Etusivulle