Vanha kaatopaikanmäki

Tämä kaatopaikka on ollut alkuperäisessä käytössään vuodesta 1956 vuoteen 1983. Voikohan tätä edes urban exploration -kohteeksi sanoa, kun paikalla ei edes ole yhtään rakennusta, mutta on tämä ainakin ei-julkinen paikka ja suurimmalta osin hylätty.
Vanhalla kaatopaikanmäellä käydään talvella laskemassa mäkeä ja kesäisin paikka on kaikenlaisten mopo- ja autopoikien rallialueena. Mäen ympäri menee oja, jossa on varsinkin keväisin ruosteen väristä vettä. Myös ohimenevän sähkölinjan alla on aikamoinen rämeikkö, jossa on ruosteisen veden lisäksi kaadettuja puita ja risuja hankaloittamassa kulkua.
Suurin osa tähän kohteeseen tehdyistä vierailuista on tapahtunut ennen varsinaisen urban exploration -harrastuksen alkua. Kajaanissa kun asutaan niin tämä kohde on tiedetty 1990-luvun lopusta lähtien. Täällä on tullut käytyä monta kertaa pyöräilemässä ja katselemassa paikkoja ihan vaan huvin vuoksi. Mutta myöhemmin Kajaanistakin on löytynyt parempia kohteita ja täällä kaatopaikanmäellä ei ole käyty sitten kesän 2007.
Kuva mäen päältä kesältä -06, tähän aikaan emme vielä tienneet mikä on urban exploration, muuten vain kävimme aina joskus täällä katselemassa paikkoja. Taustalla näkyy huonoon kuntoon mennyt katulamppu.
Puuton ja karu alue mäen päällä, tällä alueella ajetaan paljon rallia.
Kaatopaikanmäen ohi menee kaksi 110kV:n sähkölinjaa. Linjan alus on varsin vaikeakulkuinen puskista ja vetisestä maastosta johtuen, vaikka risukkoa on pari vuotta sitten siistittykin jonkin verran.
Varsin karu paikka talvisaikaan, taustalla näkyy pensaita. Möykky kuvan vasemmassa laidassa on sorakasa.
Kerran mäelle oli toimitettu käyttökuntoinen auton akku. Kevään -07 aikana mäen päällä oli myös poltettu pakettiauto. Tämä ja kaksi seuraavaa kuvaa on otettu 8.4.07.
"Eksplorointia" mäellä, lumi oli jo sulanut sorakasan päältä, muualla sitä vielä oli paikoittain paljonkin.
Kaatopaikanmäellä on myös mäenlaskupaikka, jossa tosin on melko paljon puita joihin törmää helposti mäkeä laskettaessa.
Kuvat tästä etenpäin on otettu 13.6.2007. Mäen voimalinjojen puoleinen osa on kesällä heinikkoista ja siellä ei ole puita. Tämä heinikossa ainoana korkeampana kohtana tököttänyt keppi ihmetytti, kun näytti että joku varta vasten oli tuonut sen paikalle, miksihän? Tai sitten se oli vain jonkin kasvin kuivunut varsi...
Näkymä Tihisenniemen teollisuusalueelle päin. Kuvassa näkyvät kasat ovat eloperäistä jätettä (mm. multaa) jota paikalle on tuotu varsinaisen kaatopaikkatoiminnan loppumisen jälkeenkin.
Yllätys yllätys. Sähkölinjojen takana, toisella mäellä on uusi (tämän tilalle perustettu) käytössä oleva kaatopaikka. Välimatka sinne näyttää mäen päältä lyhyeltä mutta todellisuudessa se on monta kilometriä.
Hajalle kivitetty katulamppu. Mäen katuvalot paloivat muistaaksemme vielä 1990-luvun loppuvuosina...
Kesäkuussa mäellä oli melkoinen trafiikki; kuorma-autot toimittivat maa-ainesta mäeltä rakennustyömaille ja toisinpäin. Tämän vierailun jälkeen emme ole mäellä käyneet, kun on löytynyt parempia kohteita Kajaanistakin :D
Takaisin kohdelistaukseen