Loukkukorventie 71:n pihapiiri, Sotkamo

Toisella puolella isoa tietä Maanselän asemalta katsoen sijaitseva nimettömäksi ja vaille asukkaita jäänyt talo, jonka pihapiirissä kävin ensimmäistä kertaa keväällä 2014. Sittemmin, pitkän kuvausreissuni yhteydessä 9.5.2016, kävin kuvaamassa koko pihapiirin. Komealla ja hieman erikoisella paikalla sijaitseva vuonna 1942 rakennettu talo, asetelman tekee erikoiseksi ohimenevä pitkä ja kiemurainen tie ja se, että muita rakennelmia ei ole varrella. Pihaan johtaa komea koivukuja, varmaankin luonnon itse tekemä. Ei käytön jälkiä viime vuosina, kiinnostavasti pienen asuinrakennuksen ovi teljetty kiinni ulkopuolelta lukon ja liian pitkän ketjun avulla.
Etualalle jää asiattoman portti.
Polun vasemmalta puolelta talo näytti hieman keskeneräiseltä...
Ikkunanpuitteet oli tehty vähemmän päivänvaloa kestäviksi.
Verhokin oli edessä.
Komea, kummitusmainen talo
Katossa oli syviä uria.
Päivänpaisteen puolelta
Kasvimaa
Loukussa ollaan
Pahanpäiväisesti
Kiikunkiikku
Kiusaamista
Aika huonosti tehty!
Ennakoimaton rakennelma
Amme
Päivänpaiste
Sauna
Alarinteessä
Vasta
Älä pieksä!
Kaivo lähteen päällä
Vinossa on
Takaisin kohdelistaukseen