Poliisiyhdistyksen talo Hietasaaren Pakettikujalla, Oulu

Nykyään metsän keskellä sijaitseva vihreäksi maalattu kokonaan puurakenteinen talo, joka on jäänyt autioksi arviolta 1990-luvun alussa. Vierailin paikalla 25.8.2016, jolloin rakennus oli ehtinyt mennä vuotavasta katosta johtuen jo varsin huonoon kuntoon.
Talo etukulmasta ympäröivän kasvillisuuden läpi nähtynä.
Toinen puoli, jossa sisäänkäynti sijaitsi.
Kuisti
Kuisti vinosta
Kaksi ikkunaa, joista toisesta kapusin hetkeä myöhemmin sisälle.
Tägejä lukitussa ovessa ja sen ympäristössä.
Ensimmäinen sisäkuva
Sotkua riitti.
Pienen veneen bensakanisteri.
Pikkunauloja
Savustuslaatikko
Rahi
Eteinen oli rappioromantikon unelma.
Eteinen toiseen suuntaan.
Joulukuusenjalka tuolissa.
Eteisen viereinen huone, jonne tihkui valoa peitetyn ikkunan yläosasta.
Sortuma katossa
Kurvikas pullo lattialla
Tontun lakki
Sitten kurkistin pieneen kaappiin, josta löytyi muun muassa tämä lehti.
Pilkku
Takalehti
Lisää tavaroita toisella hyllyllä.
Halli
Tägejä ja puoliksi peitetty ikkuna.
Takan paikka.
Televisioantenni
Öljylamppu
Tuolin kehikko ja muuta hylätyksi jäänyttä.
Hallin peräpääty.
Tavaroita lattialla
Halli päätyikkunaa kohti.
Hieman vähemmän valoa
Kastelukannu lattialla.
Kalenteri kansiossa
Lähempää
Salaisia lakkoasiakirjoja.
Viimeiseksi kävin ullakolla. Tässä tyhjä huone.
Muita ullakon tiloja. Lattialle en uskaltanut rakenteiden huonosta yleiskunnosta johtuen mennä kävelemään.
Tämä meinasi jäädä huomaamatta. Pistoke aivan sisäänkäyntinä käyttämäni ikkunan vieressä.
Takaisin kohdelistaukseen