Lihakunnan teurastamo

Tämä rakennus on toiminut Lihakunnan teurastamona ja lienee rakennettu joskus 1940- tai 1950-luvulla. Viimeisin laajennus on valmistunut 1980-luvun alussa. Rakennuksen matalammassa osassa sijaitsivat navetta/sikala, lastauslaiturit sekä varsinainen teurastamo-osasto. Korkeimmassa, vaaleassa osassa on ollut kahvila ja kokoustila. Pääsisäänkäynnin yhteydessä on vielä ainakin -90 luvun loppuvuosina ollut lasinen vitriini, joka on pitänyt sisällään teuraseläinten sisältä löytyneitä, niiden syömiä tavaroita. Myös vanha kellokorttilaite on ollut silloin paikallaan ja sähköt ovat toimineet. Rakennukseen on ollut aikoinaan hyvät kulkuyhteydet, menihän rautatie aivan vierestä (Petäisenniskaan on ollut Tihisenniemen teollisuusalueelta rautatie vettä pitkin uitetun puutavaran kuljettamista varten, ratalinjan paikalla menee nykyään autotie). Alkuperäinen käyttö loppui 1990-luvun alussa laman aikana. Tämän jälkeen suurin osa rakennuksesta on jäänyt tiettävästi tyhjilleen. Kellaritilat toimivat edelleen enemmän tai vähemmän aktiivisesti autoharrastajien pajana, mistä johtuen rakennuksen pihalla on jonkin verran autonromuja.
Huomasimme teurastamon lukuisilla ohikulkumatkoilla jo kauan ennen UE-harrastuksen alkua, sillä se sijaitsee Petäisenniskan venesatamaan johtavan tien varressa. Luulimme rakennusta pitkään jonkinlaiseksi varastoksi ja sen takia se on ollut sivuillamme myös nimellä Petäisenniskan varasto. Jo silloin kun rakennuksen käyttötarkoitus oli vielä mysteeri, ihmettelimme sen pihalla olevia jäähdytyslaitteita, putkistoja ja painesäiliötä. Paikan teurastamohistorian selvittyä niidenkin tarkoitus selvisi.
Teimme tähän paikkaan yhteensä viisi vierailua vuosina 2007-2008. Vuoden 2007 retket tein isän kanssa, koska teurastamolle olisi ollut ilman autoa liian pitkä matka. Ensimmäinen niistä ajoittui huhtikuun loppuun. Silloin selvisi kellarissa olevan ainakin joskus toimintaa mutta rakennuksen olevan muuten vahvasti hylätyn oloinen. Sisäänkäyntiä ei löytynyt, joten dokumentointi rajoittui ulkopuoleen, joka sekin oli varsin mielenkiintoinen. Tuonhetkisen kokemukseni perusteella rakennus myös oli suurin Kajaanissa sijaitseva UE-kohde. Seuraavat kolme vierailua tehtiin kuukauden sisällä ensimmäisestä rakennuksen aktiivisuuden selvittämiseksi. Yhdellä kerralla näistä kellarin edustalla oli niin paljon autoja, että katsoimme parhaaksi olla lähestymättä rakennusta. Kaksi muuta vierailua tuottivat jonkin verran uusia valokuvia.
Viides varsinainen vierailu tapahtui huhtikuun 2008 alussa ja silloin myös Kniexpin toinen jäsen, Heikki, oli mukana. Silloinkaan ei päästy sisälle. Maassa oli aiempia vierailuja enemmän lunta. Lisäksi rakennuksen sisältä kuului huminaa jota ei kuulunut vielä aiemmilla kerroilla. Se saattoi johtua päällekytketystä ilmastoinnista. Graffitien määrä alueella ja rakennuksen katolla oli lisääntynyt jonkin verran.
Tämän jälkeen paikalla käynnissä oli useamman vuoden tauko. Kohde oli jo ulkopuolelta nähty ja sisälle ei päässyt. Kesäkuussa 2010 sain tosin sähköpostiin viestin, jossa eräs henkilö kertoi käyneensä rakennuksessa sisällä ja että sisäänpääsy oli sillä hetkellä avoin. Oma vierailu paikalle ei tuolloin toteutunut, joka on myöhemmin jäänyt hieman harmittamaan. Toukokuussa 2014 yhteyttä otti puolestaan toinen henkilö, joka oli pienellä porukalla käynyt teurastamon sisällä kesällä 2012. Hän kuvaili paikkaa sisäpuolelta pimeäksi mutta erittäin vaikuttavaksi. Vierailu oli kuitenkin päättynyt poliisin paikalletuloon tontin omistajan jollakin tavalla huomattua liikettä rakennuksessa. Tietämättä vielä tuosta tapauksesta kävin itse paikalla eräänä kesäiltana 2013. Rakennuksen lähellä vallitsi tuolloin aikalailla kuumottava ilmapiiri varsinkin kellarin ovien puoleisella seinustalla sijainneen asuntovaunun takia. Mieleen hiipi väkisin ajatus jonkun/joidenkin mahdollisesta majoittumisesta vaunussa. Etsin vähän aikaa sisäänkäyntiä toiselta puolelta mutta sitä ei sillä kertaa löytynyt.
Koska vierailuistamme tähän kohteeseen on kulunut jo niin monta vuotta, en katso kohderaportissa olevan enää mitään salattavaa. Otin salasanasuojauksen pois maaliskuussa 2016.
Neljä ensimmäistä vierailua (vuosi 2007)
Viides vierailu (6.4.2008)
Video: Kävelyä teurastamon pihalla 22.4.2007 (Youtube)
Takaisin kohdelistaukseen