Raajärven kaivos, Kemijärvi

Raajärven kaivos sijaitsee Misin rautamalmialueella, johon kuuluivat myös pienemmät Kärväsvaaran ja Leveäselän kaivokset. Kaikista kolmesta kaivoksesta louhittiin pelkästään rautamalmia. Yhteensä näistä kaivoksista louhittiin yli 8 miljoonaa tonnia rautamalmia josta saatiin noin 3,5 miljoonaa tonnia rautamalmirikastetta.
Raajärven kaivoksen omisti Rautaruukki Oy ja se oli Misin malmion kaivoksista ylivoimaisesti suurin: sen osuus malmintuotannosta oli 6,5 miljoonaa tonnia ja kaivokseen liittyvissä työtehtävissä oli enimmillään yli 200 työntekijää. Raajärven kaivoskylässä asui enimmillään noin 500 ihmistä. Kaivos avattiin täysimittaisesti vuonna 1964 ja suljettiin 1975. Sulkemisen syynä ei kuitenkaan ollut malmivarantojen ehtyminen vaan kaivostunnelissa tapahtunut sortuma, jonka seurauksena koko kaivos täyttyi vedellä. Kukaan ei tiettävästi kuollut onnettomuudessa, mutta kaikki työkoneet jäivät kaivokseen. Kaivokseen jäi myös jonkin verran louhimatonta malmia, minkä johdosta sen avaamista uudelleen on väläytelty aika ajoin. Kaivostoiminnan loppumisen jälkeen Rautaruukin konepaja toimi alueella vielä joitakin vuosia mutta sitten sekin lopetettiin.
Kaivokselle johti 14 kilometriä pitkä sivurata Misin rautatieasemalta. Rata oli käytössä vuodet 1963-1976. Kaivostoiminnan loputtua loppui myös junaradan käyttö ja pääosa ratapenkereestä muutettiin maantieksi, joka on nykyisin paikallistie numero 19772.
Vierailumme aikana kaivosalueella oli aktiivista toimintaa. Yhdessä rakennuksista toimi metallipaja, jossa oli työpäivä menossa ja yksi työntekijä paikalla. Itse asiassa tapasimmekin hänet pajansa edustalla ja saimme luvan jatkaa kuvaamista. Ainakin kaivoksen murskaamo ja kuljettimet oli suurelta osin purettu, mutta jäljellä oli vielä kaivostorni ja useampia muita rakennuksia. Alueelle johtaa kaksi tietä, joista toisella on puomi (oli ylhäällä kun kävimme paikalla) ja pääsy asiattomilta kielletty -kyltit, mutta toisella tiellä niitä ei ole.
Kohde oli alunperin salasanasuojattu aktiivisuuden ja paikalla jonkin aikaa ennen vierailuamme tapahtuneen vandalismin vuoksi. Päätin poistaa suojauksen maaliskuussa 2015, koska vierailustamme on kulunut jo lähemmäs viisi vuotta eikä alueella ole tiettävästi enää myöhemmin tapahtunut vandalismia.
Kuvat heinäkuu 2010
Lisätietoa kohteesta:
Wikipedia: Raajärven kaivos
Vesa Puurosen blogi
Yle Lappi 27.10.2010: Viitasepät takovat Raajärvellä
Kemijärvi.fi: Päiväjoki-Raajärvi kyläseura
Rovaniemi.fi: Misin historiaa
Takaisin kohdelistaukseen