Suojarinteen keskuslaitos Äänekosken Suolahdessa

Kävelymatkan päässä Suolahden keskustasta sijaitsee tämä alunperinkin kehitysvammaisten majoittamiseen ja kuntouttamiseen tarkoitettu, lähes yksinomaan yksikerroksisista ja vaaleista tiilirakennuksista koostuva rakennuskollaasi. Alueen rakennustyöt aloitettiin tiettävästi aivan 1960-luvun lopussa (1969) ja uusien pikkurakennusten putkauttelu jatkui vuoteen 1974 asti, jolloin rakennettiin myöhemmin päärakennuksen tittelin saanut koulu- ja terapiatalo paikalle, jossa vielä edellisenä alkusyksynä oli järjestetty muissa rakennuksissa asuneiden vammaisten kesken oma-aloitteinen liikuntatapahtuma. Nykyisellään alueelle ominaisen, rakennusten väliin jäävän laajan nurmikentän saivat aikaan rakentamatta jääneet kehitysvammaisten asuintalot.
Vuosikymmenten kuluessa ja avohoidon vallatessa alaa Suojarinteenkin toiminnat supistuivat ja 2010-luvulle tultaessa osa asuinrakennuksista oli ehtinyt jo jäädä autioksi. Sama trendi jatkui edelleen saman vuosikymmenen edetessä ja saattaa olla, että tätä kirjoitettaessa (7.5.2017) kaikki Suojarinteen rakennukset ovat jääneet autioiksi niissä asuneiden vammaisten kuoltua eli tästä paikasta lienevät vammaiset jo kuolleet kokonaan sukupuuttoon.
Vierailin paikalla alkuillasta kuvausreissuni seitsemäntenä ja viimeisenä päivänä (31.7.2016), jolloin sää oli pilvinen ja myrskyinen. Paikalle saapuessani vallinneesta vesisateesta huolimatta uskaltauduin kameroineni ulos ja lähdin tutkimaan aluetta. Vaaleat rakennukset vaikuttivat silmäniloilta vihreän nurmikentän eri puolille ripoteltuina. Päärakennusta tsiigattuani aloin pian löytää sivummalta kehitysvammaisten asuinrakennuksia, jotka olivat jääneet jo ihan kunnolla autioiksi. Avointa sisäänkäyntiä ei tuolloin löytynyt niistä yhteenkään, mutta uskallettavaa riitti silti ihan tarpeeksi!
Lähestyessäni aluetta metsän puolelta ensimmäisenä silmään pistivät muuntamo ja ensimmäinen kehitysvammaisten asuinrakennus, joka lienee jäänyt asumattomaksi jo kesällä 2009 viimeisen asukkaan kuoltua.
Peremmälle mentyäni saavutin näkymän itse päärakennukseen, joka valmistui alueen rakennuksista viimeisenä. Etualalla kuulut nurmikentät niitä halkovine kulkuväylineen. Niitot ja askartelut lienee taustalla näkyvän päärakennuksen osalta jo tehty, sillä itsepäinen tasakatto ja rakennuksen ikä viittaavat auttamattomasti jatkuvasti pahenevaan homeongelmaan.
Edellisen kuvan kuvakentän vasemmalle puolelle vähän matkan päähän jäi tämä matalan harjakaton omannut asuinrakennus numero 14.
Sama asuntola toisesta etukulmasta nähtynä.
Toinenkin asuinrakennus lähistöllä vaikutti autiolta...
...lähemmäs mentäessä vaikutelma vain voimistui. Tämä lättäkatto näkyy olleen asuinrakennus numero 13.
Näkymä 13:sta vierestä kohti 14:sta.
13:sta takapihalla retkotti paikan asukkaiden henkisiä kykyjä yliarvioiva kaksipaikkainen pihakeinu kiipeilytelineineen jo heinikoksi riistäytyneen pihanurmikon keskellä.
Laajempi kuva, jossa näkyy U:n muotoisen rakennuksen pääty. Osan ikkunoista ja ovista eteen laitetut vanerilevyt olivat kaikki kuvaushetkestä pari vuotta taaksepäin keskimääräistä älykkäämmän paikalleen asentamia, kukapa muukaan nyt uskaltaisi kajota tällaiseen paikkaan varsinkaan sulkemisen jälkeen... Vasemmasta laidasta lukien toisen yksittäisen oven eteen oli keskimääräistä älykkäämmän jälkeen kiinnittänyt joku mies, jolla on neutraali itsesuggestio, omina töinään neljä laudanpätkää pitämään ovea kiinni vielä vanerilevynkin lisäksi, ettei sisäpuolelta vain pääsisi livahtamaan yksikään berserkki ulos...
Äärimmäiseksi edellisen kuvan oikeaan laitaan jääneen pikkukatoksen sisällä näytti tältä...
...laajempi kuva paljasti kuvullisen kattolampun olevan edelleen paikallaan.
Valkoiseksi maalattuun tiiliseinään oli aiemmin samana kesänä käynyt kolmen autolla paikalle eksyneen nuoren trusteen, joilla on negatiivinen itsesuggestio ja olemattomien pelko ja jotka eivät olisi katastrofien puolella aseellisen uhkauksen tilanteessa, muodostama seurue piirtämässä jo aiemminkin näkemäni 3AM-tekstin. Tilanteen tekee huolestuttavaksi se, että tekstin kirjoitushetkellä kello ei ole paljon aamukolmesta eronnut eli kolmikolla näkyy olleen unirytmi melko pahasti pielessä, joka kyllä on kyseiselle ihmisryhmälle varsin ominaista...
Roskiksen avonaisen kannen päällä oli mitä erilaisimpia roskia, kiinnostavimman niistä ollessa vasemmalla näkyvä kattamisopas (paha).
Itse roskis oli täyteensullottu pääasiassa tavallista sekajätettä. Kiinnostavin löytö oli joukkoon kuulumaton vanha radio, jossa ei ollut pattereita paikallaan.
Pihakeinut/kiipeilytelineet toiseen suuntaan nähtynä.
Palattuani rakennuksen etupuolelle aloin kurkkia sisälle niistä ikkunoista, joita ei ollut levytetty umpeen. Tässä ensinäkymä sisälle, jossa näkyy lavuaari ja sen oikealla puolella seinässä kolme erillistä kytkinpaneelia, jotka oli jätetty kytkemättä. Ne on keksinyt yksityinen henkilö Suomessa vuonna 1990 ja vaikka tämä sama henkilö teki myöhemmin samana vuonna itsemurhan, hänen suunnitelmissaan kehitysvammaisten kylpyveden liian lämpimäksi tekemiseen tarkoitetut kytkinpaneelit menivät vuonna 1992 pienimuotoiseen tuotantoon ja niitä asennettiin muutamaan paikkaan, muunmuassa tänne.
Seuraavan ikkunan takaa paljastui etualalta punapintainen pöytä sekä takaseinustalta jostain muualta peräisin olleita ovenkarmeja.
Sitten näkökenttään ilmestyi oletettavasti myös jostain muualta peräisin olleita metallisia käsipyyhepaperitelineitä.
Ovettoman oviaukon takaa paljastui tyhjiä hyllymetrejä.
Toinen käsienpesuasema ja edellämainittuja kytkinpaneeleja tällä kertaa lavuaarin vasemmalla puolella.
Palatessani takaisin kohti rakennusta numero 14 takapihan puolelta paljastui samantapainen näkymä kuin 13:sta takapihalta, ilman kiikkuja ja kiipeilytelineitä tosin. Niiden sijasta joku miekkonen, jolla on ollut katastrofigeenit ja neutraali itsesuggestio, oli rakentanut kuvan oikeaan laitaan kesällä 1991 vammaisille kiusantekomielessä suunnatun leikkimökin, jonka sisälle minäkään en onnistunut löytämään sisäänkäyntiä. Pienehkön rakennuksen ulkomuodon perusteella sen esikuvana ja innoittajana on toiminut häpeähuppu. Tällaiset näkymät tuovat myös mieleen, eikö tällaista Suojarinteen kaltaista paikkaa voisi käyttää myös matkailun edistämiseen. Ajatusta lähdettiin itse asiassa kehittämään vuonna 1995, kun Suojarinteelle päätettiin kärrätä Saksasta, Sveitsistä ja Suomesta kehitysvammaisia lomailemaan. Tämä kehitys jatkui vuoteen 1998 asti, jolloin lomamatkat lopetettiin. Ohjelma, jonka tarkoituksena lienee oikeasti ja peittelemättä ollut hankkiutua eroon vammaisista, ei kuitenkaan tuottanut haluttua tulosta.
Aivan edellisen kuvan vasemmassa laidassa osittain näkyvän vihreän lipan alle jäi yksi kehitysvammaisia aikoinaan majoittanut asunto, jonka ovi näkyy tässä kuvassa. Oven sisäpuolelle oli asunnossa viimeisenä asunut vammainen omaistensa avustuksella kiinnittänyt Iron Maidenilta vaikutteita saaneen Fear of the Dark -julisteen. Se sopiikin erityisen hyvin "kehvalle" ja varsinkin sellaiselle vammaiselle, joka tunnetaan äkillisistä kiukunpuuskista. Tässä ollessani kieltämättä kävi mielessä, että jos sisälle oli sittenkin unohtunut vammainen, niin sitä olisi mahtanut kovasti pelottaa ulkoa kuuluvat rapistelun äänet. Mietin vain, että kun epävarmuus olisi kasvanut riittävän suureksi, niin vammainen olisi kaikin voimin avannut oven ja sännännyt sisintään myöten säikähtäneenä minun, hänelle tuntemattoman ulkoisen uhkan, kimppuun. Ovenkahvasta roikkui jo valmiiksi musta remmi, jonka viimeisen vammaisen omaiset olivat aikoinaan pelätessään vammaisen äkillisiä kiukunpuuskia laittaneet paikalleen ja jolla mahdollisesti sisällä viihtynyt vammainen olisi yrittänyt ottaa minut kiinni ja nujertaa. Tuossa tilanteessa vammaisen päälle olisi heittynyt häpeähuppu ja hän olisi yrittänyt raahata minut sisälle tavoitteensa edistämiseksi. Onnekseni ovi ei näillä jalansijoilla ollessani raottunut, mutta edelläoleva mielikuvitustarina on hyvä esimerkki siitä, miten kehnoon asemaan vammaiset, jotka muutenkin ovat koko ajan holhouksen alaisina, joutuvat, jos "kehvan" puolesta tullut hoitaja ottaa pakit...
Oven edestä katsottuna oikealle puolelle jäi tämä viimeisen äkkipikaisen vammaisen omaisten jonain sunnuntai-iltapäivänä vammaisen luona käydessään tekemisen puutteessa valmiista puuelementeistä kasaama aitaus, jossa heidän mukaansa vammaisen olisi tullut viihtyä. Nyt meni kyllä väärin, heidän asiantuntemuksensa ei ole ollut riittävää; tuossahan on aivan liikaa yksityiskohtia vammaisen makuun!
Pikkupöydän kannen alapuolisella hyllyllä oli yhtälailla omaisten samalla reissulla tuoma muovinen leikkitraktori tukkeja kuljettaneine peräkärryineen. Ideana lienee ollut, että vammainen olisi leikkinyt tällä, mutta taas kusi: pitäisi olla normaaliälyinen, jotta kiinnostuisi liikkuvista leluista. Pehmeät unikaverit ovat kehitysvammaisille niitä ainoita oikeita...
Oven toisella puolella oli myöskin puuaidan reunustamina aivan rikkinäinen polkupyörä sekä hyvin epäkäytännöllinen, suoraan sanottuna vaarallinen, aivan selvästi "kehvaa" varten suunniteltu toimimaton puutarhagrilli.
Lähempänä rakennuksen pisintä seinustaa näytti tältä. Ovien eteen oli rakennettu 1990-luvun alussa muovikattoinen, metallipylväin tuettu katos, jonka alla on alunperin ollut tarkoitus viettää aikaa. Paikka ei vaan ole ollut siihen koskaan sovelias, viimeksi katoksen alla näytti jääneen rakennuksen tyhjentymistä vammaisista seurannut loppusiivous kesken.
Sisäkurkistus yhden edellistä kuvaa ottaessani selkäni taakse jääneen ovi-ikkunan läpi paljasti sisälle olleen edelleen varastoituna tavaraa. Etummaisena hyväntahtoinen pyörätuoli 1970-luvun alusta, sen takana pahantahtoinen roskis samalta aikajänteeltä ja vasemmassa laidassa se, joka on kaikkein pahin: tumma piano mustavalkoisine koskettimineen 1950-luvun lopulta. Tämä olikin viikon kestäneen kesäreissuni viimeinen kuva ja sitten aloitin pitkän kotimatkan takaisin kohti Oulua. :)
Lähteet ja lisätietoa kohteesta:
Ramin Kortit 111: Suojarinne suihkulähteineen | Sekalaisia historiatietoja ja muutama valokuva Suojarinteestä
Takaisin kohdelistaukseen