Ensilän mylly

Tämä kohde sijaitsee joen toisella puolella Tihisenniemen teollisuusaluetta. Mylly on rakennettu Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön (nykyinen UPM-Kymmene Kajaani) Ensilän maatilan tarpeita varten vuonna 1917. Ensilän maatila siirtyi Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön haltuun vuonna 1916. Tilalle rakennettiin yhä pystyssä oleva navetta vuonna 1920. Myllyn rakentamisessa käytettiin Jokapaikan tiilitehtaalla valmistettuja tiiliä. Tiilten kuljetusmatka ei ollut pitkä, sillä tiilitehdas sijaitsi Peuraniemessä joen toisella puolella, lähellä nykyistä jätevedenpuhdistamoa. Myllyn tarkoituksena oli Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön henkilökunnan elintarvikehuollon varmistaminen ja ruoan hinnan kurissapito. Nykyään mylly on museoviraston suojelema.
Paikallisen nuorison keskuudessa mylly on saanut lisänimen Kammotus ylimmän kerroksen lattiassa olevan pentagrammin ja samaan aihepiiriin liittyvien tägien vaikutuksesta. Lisäksi joissakin puurakenteissa on havaittu epämääräisiä kädenjälkiä, joille on tosin löydetty järkevä selitys: joku on saattanut myllyn toiminta-aikana nojata vaikkapa koneöljyssä olleella kädellä seinään ja siitä on syntynyt jälki. Pitkälti näiden juttujen vaikutuksesta mylly on ollut pitkään suosittu käyntikohde ja se näkyy sisätilojen yleisen roskaisuuden muodossa. Muilta osin rakennus on vielä kohtuullisen hyvässä kunnossa sisältä. Suurin osa ikkunoista on vaneroitu umpeen tehden sisätiloista melko hämärät, joten siellä kannattaa liikkua varovasti ja ottaa mielellään taskulamppu mukaan.
Kun toinen jäsenemme kävi 5.6.08 ohimennen paikalla, oli kaikki ovet ja ikkunat vaneroitu umpeen joten sisälle ei päässyt. Tämä johtuu luultavasti lähistöllä toukokuussa tapahtuneesta ruohikkopalosta, joka oli vaarassa levitä myös myllyyn. Palo oli tahallaan sytytetty joten viranomaiset katsoivat parhaaksi lukita myllyn jottei sitäkin poltettaisi. Seiniin oli myös ilmestynyt paljon uusia tägejä. Näillä näkymin paikasta ei saada ainakaan lähiaikoina uusia sisäkuvia.
Seuraavan kerran kävimme paikalla kuvaamassa 22.6.2010. Edellisen vierailun jälkeen tapahtuneet muutokset rajoittuivat uusiin graffiteihin ja tägeihin. Tällä kertaa ovi oli auki ja sisälle pääsi. Sisällä sai kuitenkin todeta saman kuin ulkonakin: tägejä oli tullut huomattavasti lisää. Yläkerrassa ei tullut käytyä, mutta voisi kuvitella, että sielläkään ei ole tägitystä kummempaa tapahtunut.
26.6.2011 tapahtuneella kuvausreissulla havaittiin, että myllyn metsikön puolella olevan oven edessä ennen ollut vanerilevy oli hävinnyt, ja pääsy uuteen, ennennäkemättömään huoneeseen avautunut. Huoneesta löytyi lämmitys- tai kuivatusjärjestelmän käytössä olleita pönttöjä ja peltisiä putkia. Oli selvästi havaittavissa, että huoneessa on alunperin ollut enemmänkin laitteita, mutta suurin osa niistä oli viety pois. Uuden huoneen sisäkatto oli varsin kehnossa kunnossa, sillä siitä oli lohjennut pois huomattavan suuri pala. Myös muualle myllyyn sisäänpääsyn mahdollistava oviaukko oli avoin, mutta jo aiemmin kuvatuissa sisätiloissa ei tullut tällä kertaa käytyä. Näkyvin ulkoinen muutos myllyssä olivat Ensiläntien puoleiselle seinustalle ilmestyneet uudet graffitit.
7.7.2011 tuli käytyä kuvaamassa myllyn alimmassa kerroksessa olleita kahta ennestään kuvaamatonta huonetta. Suuremman huoneen katossa oli myllyn toiminnassa aikoinaan tarvittuja puisia tuutteja sekä yllättävän moderni sähköpääkeskus. Pienempi huone oli toiminut kylmätilana. Kummassakaan huoneessa ei ollut yhtään töhryä seinillä. Töhriminen ilman lisävaloa mahtaisikin olla varsin hankalaa, sillä nämä kaksi huonetta olivat koko rakennuksen pimein kolkka. Havaittavia muutoksia myllyn muissa sisätiloissa tai ulkoasussa ei ollut havaittavissa edelliseen vierailuun verrattuna.
Uutinen: Myllyssä syttyi tiistai-iltapäivällä 16.9.2014 tulipalon alku, josta tulleen savun ohikulkija havaitsi kello 16 jälkeen ja soitti palokunnan paikalle. Palonalku sijaitsi talon välipohjassa, tarkemmin ottaen yhden niistä viljasiiloista pohjalla, joiden avonaisia suuaukkoja on rakennuksen ylimmän kerroksen lattiassa. Pelastuslaitos sai palon nopeasti hallintaan ja vahingot jäivät vähäisiksi. Viljasiilon pohjaa jouduttiin kuitenkin purkamaan noin yhden neliömetrin alueelta. Poliisi epäili aluksi palon olleen tahallaan sytytetty, mutta tiettävästi epäilystä ei ole pystytty vahvistamaan. Lisätietoa tarjoavat Kainuun Sanomat sekä Yle Uutiset. Viimeksimainitussa artikkelissa on myös paljon kiinnostavia tietoja myllyn historiasta sekä nykytilasta.
Vuoden 2007 kuvat
Vierailu 26.4.2008, sisäkuvia
Vierailu 5.6.2008, rakennus on lukittu!
Vierailu 22.6.2010
Vierailu 26.6.2011
Vierailu 7.7.2011
Takaisin kohdelistaukseen