Suvantolan vanha koulu

Tämä kohde on rakennettu kouluksi Suvantolan kaupunginosan lapsille 1940-luvun alkupuolella. Koulu toimi aluksi itsenäisesti, mutta vuonna 1960 se liitettiin osaksi Nakertajan koulua. Käyttö kouluna loppui ilmeisesti 1980-luvulla, jolloin purettiin lähes kokonaan 16 vuonna 1944 rakennettua taloa käsittänyt Suvantolan asuinalue. Suvantolan asuinalueen oli suunnitellut arkkitehti Eino Pitkänen (sama arkkitehti on piirtänyt myös Kajaanin keskustasta jo puretun Taidetalon). Suvantolan asuinalue (kaikki 16 taloa) on nykyään purettu kokonaan. Pari viimeistä taloa poltettiin palokunnan harjoituksissa vuoden 2008 lopulla ja 2009 alussa. Viimeinen Kajaani Oy:n vuokratalo hävisi niin ikään palokunnan harjoituksissa 20.1.2009 (Kainuun Sanomien artikkeli aiheesta). Paikalle vievän tien varressa olevan kyltin mukaan koulurakennuksessa on toiminut jonkinlainen kansalaisopiston puutyöpaja koulukäytön loppumisen jälkeen. Kunnosta päätellen talo on ollut kokonaan hylättynä jo monta vuotta.
Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys osti tämän rakennuksen vuonna 2003 Kajaanin kaupungilta. Rakennus oli alunperin tarkoitus siirtää kylätalo Vanahiksen yhteyteen, mutta siirron rahoituksessa ilmenneiden ongelmien takia kyläyhdistys päätyi purkamaan sen vuonna 2011.
Kajaanin kaupunkieksploraatio sai kohteen tietoonsa alkuvuodesta 2008, ja ensimmäinen vierailu tapahtui huhtikuun lopulla, samalla retkellä jolla käytiin kuvaamassa Ensilän myllyä. Pihapiristä löytyi koulun lisäksi myös ulkorakennus, jossa ei kuitenkaan ollut paljoakaan näkemistä.
Toisella vierailulla, kesäkuussa 2008, koululla oli paljon aktiivisempaa kuin ensimmäisellä kerralla: Ollessamme koulun sisällä ulkorakennuksen taakse oli ilmestynyt joku mies, joka lastasi halkoja pinosta peräkärryyn. Hänestä ei kuitenkaan koitunut harmia. Myös sisätiloissa oli tapahtunut muutoksia, vanhat vaatteet oli viety pois ja paikkoja siistitty ainakin jossain määrin. Se helpotti paljon sisällä liikkumista. Jotkut olivat pitäneet bileitä talossa, sillä varsinkin yläkerran lattialta löytyi monta rikottua kaljapulloa.
Vuoden 2010 kesäkuussa tapahtuneella vierailulla oli positiivista huomata, että koululla ei oltu tehty vakavampaa ilkivaltaa sitten viime käynnin, josta olikin jo päivää vaille kaksi vuotta aikaa. Vandalisointi oli rajoittunut muutamaan uuteen töhryyn ja yhteen rikottuun vanerilevyyn.
Kesän 2011 aikana koululle tehtiin kaksi kuvausretkeä, kesäkuun alussa ja heinäkuun loppupuolella. Kesäkuun alun vierailu vahvisti jo aiemmin sanomalehdestä saadun tiedon siitä, että purkutyöt toden totta olivat käynnissä. Katolla komeilleet kaksi savupiippua oli purettu ja ulkoseinien laudoitus oli suurimmilta osin poistettu. Vanerit ja laudoitukset olivat hävinneet kaikkien ikkunoiden edestä ja sisätilojen seinillä paistoi paljas hirsi, koska tapetit oli revitty pois. Heinäkuun rankan vesisateen aikana tapahtuneen vierailun yhteydessä kävi ilmi, että purkutyöt eivät olleet edistyneet juuri ollenkaan viime käynnin jälkeen. Peltikatossa olleesta ammottavasta aukosta sadevesi pääsi vapaasti valumaan suoraan koulurakennuksen sisälle. Seurauksena tästä olivat seiniä pitkin paikoittain vuolaastikin virranneet vesipurot. Rakennuksessa vallitsi rankasti kohisevasta vesisateesta johtunut aiempiin vierailuihin verrattuna erilainen, hieman jännittävämpi ilmapiiri, jota vielä korosti ajoittain jyrähdellyt ukkonen. Seuraavaan, syyskuun 17. päivänä tapahtuneeseen vierailuun mennessä koulurakennus oli muuttunut tulipalon johdosta savuavaksi raunioksi. Palolta säästyneen ulkorakennuksen purkutyöt olivat päässeet vauhtiin ja lautoja oli irroteltu jo useammasta paikasta. Kuvausreissun aikana paikalla käyneiden ihmisten määrästä päätellen tieto vanhan koulun palamisesta näytti innostaneen myös muita tulemaan paikalle. Marraskuun loppuun mennessä palaneen koulun rippeet oli viety pois ja ulkorakennus purettu loppuun. Koulurakennuksen paikka oli tasoiteltu eikä enää edes kivijalkaa ollut jäljellä.
Palasin paikalle puretun koulun tontille heinäkuun 2013 lopulla saatuani tietää yksityishenkilön aiemmin paikalle kärräämän puupinon palaneen tontin takaosassa. Maailmanajan ollessa tuolloin otollinen tällaisten tapausten varalta lähdin matkaan polkupyörällä illalla ja saavuin perille tonttiaukiolle. Osittain tulen nielemä puupino löytyi metsän laidasta melko hyvää mielikuvitusta vaatineelta paikalta. Kuvaukset sujuivat hyvin ja varsinaisen asian lisäksi bongasin muutaman muunkin mielenkiintoisen objektin dokumentoitavaksi.
Uutinen 31.5.2011: Kainuun Sanomat uutisoi tämänpäiväisessä lehdessä Suvantolan koulun purkamisen alkaneen Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistyksen toimesta. Purkaminen on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden elokuun loppuun mennessä. Kun Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys aikoinaan osti rakennuksen Kajaanin kaupungilta, suunnitelmissa oli sen siirtäminen kylätalo Vanahiksen yhteyteen. Siirtoa ei kuitenkaan saatu toteutettua rahoitusongelmien takia, ja koulu pääsi vajoamaan rappiotilaan entisellä paikallaan. Lehdessä haastatellun kaupungingeodeetti Timo Soinisen mukaan vanhasta koulusta oli tullut nuorison juopottelupaikka ja meno siellä alkoi olla jo hengenvaarallista. Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys aikoo myydä koulun hirsikehikon, ja mahdollisia ostajia on muutamia.
Uutinen 16.9.2011: Suvantolan koulun koulurakennus on tuhoutunut tänään syttyneessä tulipalossa. Tulipalon arvellaan syttyneen hieman puolenyön jälkeen, noin kello 00.15-00.41 välisenä aikana. Tuhopoltoksi epäillystä palosta teki ilmoituksen ohikulkija. Vanha koulurakennus oli täyden palamisen vaiheessa palokunnan saapuessa paikalle. Aktiiviset sammutustyöt kestivät 4-5 tuntia, ja jälkivartiointi jatkui aamuun asti. Palosta ei aiheutunut välitöntä vaaraa ympäristölle, eikä henkilövahinkoja tapahtunut. Koulun ulkorakennus säästyi tulipalolta. Lisätietoa tarjoaa Kainuun Sanomien uutinen: Suvantolan paloa tutkitaan Kajaanissa tuhopolttona
Ensimmäinen vierailu (26.4.2008)
Toinen vierailu (23.6.2008)
Vierailu 22.6.2010
Vierailu 4.6.2011
Vierailu 21.7.2011
Vierailu 17.9.2011
Vierailu 28.7.2013
Video: Koulun sisätiloja 23.6.2008 (Youtube)
Video: Eksplorointia koulun sisätiloissa 21.7.2011 (Youtube)
Video: Koulun sisätiloja puhelimella kuvattuna 19.8.2011 (Youtube)
Video: Koulu tulipalon jälkeen 17.9.2011 (Youtube)
Takaisin kohdelistaukseen