Tiuruniemen tuberkuloosiparantola, Joutseno

Tämä keuhkotautisairaala valmistui vuonna 1939 huolehtimaan kaikenikäisistä tuberkuloosipotilaista, joita vielä tuohon aikaan, ennen Calmette-rokotteen saapumista Suomeen, oli runsaasti ympäri maata. Sijoituspaikaksi valittiin ajan tavan mukaan mäntykangas järven rannalla, koska raikkaan ilman uskottiin edesauttavan potilaiden paranemista. Pian avaamisensa jälkeen 8-kerroksinen funkisrakennus muutettiin sotasairaalaksi talvisodan sytyttyä marraskuun 1939 lopussa. Tuolloin noin puolet Suomen haavoittuneista hoidettiin täällä. Sotasairaalatoiminta jatkui myös jatkosodan loppuvaiheessa. Tämän jälkeen rakennus palasi alkuperäiseen käyttöönsä. Tuberkuloosipotilaiden määrän pienentyessä sairaala muutettiin 1960-luvulla keuhko- ja reumasairaalaksi, jona se toimi 1990-luvun alkuun saakka. Viimeisimpänä kiinteistö on toiminut vuosina 1993-2012 turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena. Alueella on jäljellä myös päärakennuksen kanssa samaan aikaan valmistunut lämpökeskus, ilmeisesti hieman myöhemmin rakennettu henkilökunnan asuntola sekä muutama pienempi rakennus.
Vierailin alueella iltapäivällä 31.7.2015. Sää oli pilvinen mutta kesäisen lämmin. Päärakennus oli säilynyt ryhdikkäässä kunnossa eikä ikkunoitakaan oltu rikottu kuin muutama alimmasta kerroksesta. Nekin oli myöhemmin vaneroitu umpeen, joten sisäänkäyntiä ei ollut saatavilla korkeudella, jolle olisin itse yltänyt. Niinpä tyydyin kiertämään rakennuksen ulkopuolelta ja etenin sitten kohti kolmikerroksista henkilökunnan asuntolaa, jonne pääsi myös sisälle. Joissakin asunnoissa oli huonekaluja ja muita tavaroita jäljellä, vandalismiakin oli paikoitellen tehty. Kellarikerroksesta löytyi vanha laitoskeittiö, joka oli huolehtinut parantolan ruoantuotannosta. Keittiöstä pääsi maanalaiseen käytävään, joka johti päärakennukseen. Käytännössä eteneminen niin pitkälle ei kuitenkaan onnistunut lukitusta ovesta johtuen. Kiinnostavimmaksi löydöksi "jäi" käytävän varrella ollut varastohuone täpötäynnä keuhko- ja reumasairaalan aikaisia laitteita ja tarvikkeita!
Ensimmäistä vierailua seuraavan syksyn ja talven aikana löysin netistä tietoja, joiden mukaan päärakennuksesta tehdyt uudelleenkäyttösuunnitelmat olivat rauenneet ja rakennuksesta oli katkaistu sähköt sekä lämmitys syksyllä 2015. Suunnitellessani uutta kuvausreissua Etelä-Suomeen vuoden 2016 alkupuolella olin käytännössä heti varma, että uusintavierailu tähän paikkaan tulee olemaan mukana. Halusin nähdä myös päärakennuksen sisäpuolelta, kun se vielä on suureellinen.
Niinpä suuntasin kohti tätä paikkaa kuvausreissuni kolmantena päivänä, 27.7.2016. Saavuin tien vastakkaisella puolella sijaitsevalle parkkipaikalle iltapäivällä hieman ennen kuutta. Lähdin piakkoin etsimään sisäänkäyntiä päärakennukseen menemällä henkilökunnan asuntolan edelleen avoimena pysyneestä pääovesta sisään. Asuntola oli säilynyt sisältä lähes muuttumattomana, mutta joitakin huonekaluja oli hävinnyt johonkin. Yritin edetä päärakennukseen kellarikäytävän kautta, mutta väliovi jumitti edelleen lukossa vesittäen yritykseni. Niinpä palasin maanpinnalle ja lähdin etsimään sisäänkäyntiä päärakennuksen takapuolelta. Kiipesin ensin alimmaisen aurinkoparvekkeen reunan yli ja etenin peremmälle etsien avointa ovea, mutta huomasin ainoan oven tulleen ruuvatuksi kiinni sisäpuolelta. Kapusin takaisin alas ja lähdin kiertämään kellarikerroksen ikkunarivistöä etsien aukkoa lasissa. Pian huomasin yhdessä lasissa olevan ison aukon ja sen takana olleen huoneen lattialle laitetun korokkeen, joka helpotti alas kiipeämistä. Niinpä otin sopivan asennon ja järjestin itseni sisäpuolelle.
Manööveri sujui muuten hyvin, mutta loppuvaiheessa rikotun ikkunalasin terävä kulma viilsi vasempaan käsivarteeni hieman kyynärpään yläpuolelle haavan, josta alkoi tulla verta. Tämänkaltaista tilannetta ennakoineena otin repusta esiin ensiapupakkauksen, steriloin haavan, laitoin sen päälle ison laastarin ja sen päälle vielä pitkän harson, jotta laastari pysyisi paikallaan liikkuessani kohteessa. Ennen sisätilojen tarkempaa tutkimista palasin vielä autolle hakemaan lisää juotavaa ja palasin raolleen pönkkäämästäni etupuolen pikkuovesta sisälle. Sitten kiersin pikaisesti kellarin läpi ja lähdin nousemaan vähitellen kohti rakennuksen korkeinta kohtaa, josta olin suunnitellut aloittavani kuvaamisen. Jo ensimmäisessä kerroksessa kiinnitin huomiota rakennuksen laajuuteen ja siihen, että huoneiden keskuudessa ei esiintynyt juurikaan ulkonäöllisiä vaihteluja.
Pian aloin kuulla toistuvaa piippausta, joka vaikutti tulevan monesta eri suunnasta. Keksittyäni sen olevan lähtöisin palovaroittimista, joista oli paristo loppumassa, päätin lopettaa tulevia vierailijoita mahdollisesti häiritsevän ja pelottelevan äänen. Se tapahtui poimimalla lattialta pitkä höylätty lankku, tiputtamalla sen avulla palovaroittimet alas katosta ja ottamalla niistä paristo irti. Jonkin aikaa touhuttuani piippaus loppui, laskin laudan lattialle ja lähdin jatkamaan kohti ylempiä kerroksia. Käytävien värimaailmaa hallitsivat valkoinen ja vaaleansininen, valaistukseltaan ne olivat yllättävän pimeitä. Alemmissa kerroksissa oli jäljellä paljon viitteitä vastaanottokeskuksen toiminnasta, ylempänä maisemaa hallitsivat pitkälti tyhjät huoneet ja pysähtynyt, 1980-lukulaiselta vaikuttanut ilmapiiri sekä huono ilmanlaatu.
Saavuttuani ylimmälle tasanteelle hengähdin vähän aikaa ja aloitin sitten kuvaamisen, joka vei aikaa. Pimeys ehti laskeutua ja lopettelin kuvailut juuri ennen puoltayötä, koska en enää saanut kuvattua liikuntasalia salamalla tarkennuspisteen löytymättömyyden takia. Niinpä päätin jatkaa seuraavana päivänä, kävin siivoamassa veriroiskeet sisääntulokohtani läheisyydestä, jätin etupuolen pikkuoven hieman raolleen ja laitoin yhden takapuolen oven väliin pönkän, lähdin kiertämään takakautta autolle nähtyäni etupuolelle seinän viereen äsken kaartaneen auton ja saavuin pimeässä käveltyäni autoni viereen.
Tässä ajassa äsken etupihalla olleesta autosta oli purkautunut kaksi arviolta 20-vuotiasta miestä, jotka piileskelivät puskassa ja saapuivat luokseni pian paikalleni jäätyäni. He tervehtivät ja totesivat minun ilmeisesti ottaneen muutaman valokuvan. Vastasin myöntävästi, jonka jälkeen he kysyivät, onko rakennukseen mahdollista päästä sisälle. Vastasin, että etupuolen ovi on auki (se, jonka olin itse jättänyt), jonka jälkeen he kiittivät ja lähtivät pikkuhiljaa kävelemään päärakennusta kohti. Käännettyäni katsettani oikealle huomasin taempana olevan rikotun bussipysäkin päällä istuvan kaksi samasta autosta tullutta nuorta naista, jotka katsoivat toisen puhelimella jotain juttua netistä, joka epäilemättä oli Youtubessa vielä tuohon aikaan ollut videon nimessä termillä VERY DISTURBING luonnehdittu, myöhemmin väärennökseksi paljastunut, hengen sisältänyt ennakkotietojen perusteella ruumishuoneella kuvatuksi väitetty video.
Tämä olikin paikan huomioiden hyvin looginen valinta toisen tytöistä paljastuessa olemaan kävelevä katastrofi. Häntä vaikutti naurattavan kovasti, toista tyttöä ei juuri ollenkaan. Hetken rohkeutta kerättyään seurue lähti katastrofin johdolla etenemään päärakennuksen etupihalle ja sen jälkeen sisälle. Heidän reissunsa oli varmasti täysin onnistunut, varsinkin katastrofin johdatellessa muut jäsenet tehokkaasti pois pelosta. Jälkeenpäin ajateltuna tilanne on hyvin mielenkiintoinen, sillä ensimmäisenä minut kohdanneet pojat vaikuttivat olevan hieman peloissaan enkä pidä lainkaan epätodennäköisenä, että he luulivat minua kummitukseksi ollessani heistä vielä kauempana osittain vasemmassa käsivarressani olleesta valkoisesta liinasta johtuen. Myös heidät lähietäisyydeltä kohdatessani oli olemassa pieni väkivallan (häpeähuppu) riski johtuen pimeydestä ja edellämainituista seikoista. Kokonaisuutena sisäkuvien valinta julkaistaviksi oli työteliäs prosessi, joka rakennuksen itseään toistavine kuvakulmineen rasitti paljon päätä, mutta tämä ei kuitenkaan haittaa.
Lähistöllä autossa yön yli nukuttuani ja aamutoimet tiheän metsän keskellä tehtyäni ajoin autolla takaisin parantolan parkkipaikalle ja lähdin etenemään takaisin kohti sisätiloja. Saavuttuani päärakennuksen juurelle etupuolella huomasin, että edellisenä yönä raolleen jättämäni pikkuovi oli mennyt lukkoon ja sen sijasta avoimena retkotti toinen, hieman ylempänä sijainnut ovi. Päättelin tämän olevan minun jälkeeni sisällä käyneen porukan poikien tekosia ja astuin sisään oven takana odottaneeseen pieneen ja karuun huoneeseen, jonka alkuperäisenä tarkoituksena vaikutti olleen tappaa vittuileva vammainen. Huoneessa ei ollut siivottu koko parantolan toiminta-aikana ja sieltä olisi voinut edelleen saada tuberkuloosi-infektion. Mielenkiintoisen tilanteesta tekee se, että myöhemmin löysin sisempää toisenkin paikan, josta olisi voinut saada samanlaisen infektion. Huoneen aiheuttamasta järkytyksestä toivuttuani lähdin etenemään takaisin kohti toista kerrosta ja etsin paikan, johon kuvaaminen jumittui myöhään edellisenä iltana.
Jatkoin dokumentoimista suuresta sisäliikuntasalista, joka mahtaa olla lähes ainoa laatuaan Suomessa. Sen jälkeen kuvasin toisen kerroksen loppuun kiinnostavilta osin, jatkoin ensimmäiseen kerrokseen, josta löytyi aulatilojen lisäksi käytävän päästä leikkaussali ja toisesta päästä rakennusta hyvin pahantahtoinen osasto. Nämä kaikki nähtyäni jatkoin kellariin, josta löytyi köykäisten tutkimustilojen lisäksi muutamia mielenkiintoisia tavaroita sekä virnistävä putki. Nämä näyt koettuani totesin saaneeni tästä paikasta tarpeekseni, taitoin kamerajalustan kokoon, laitoin kameran laukkuun ja poistuin ulkopuolelle. Lopuksi tein vielä "suursiivouksen" eli poistin eilen sisäänkäyntinä käyttämästäni takapuolen ikkunasta lisää lasia sisäänkäynnin helpottamiseksi ja haavariskin pienentämiseksi tulevaisuuden vierailijoille siltä varalta, että kaikki muut sisäänkäynnit tukitaan jossain vaiheessa tulevaisuutta. Homma sujui hyvin, mutta täytyy todeta, että ikkunalasin poistaminen tuossa kohdassa ollen on kieltämättä projekti, joka ympäristön häiriötekijöistä johtuen onnistuu vain katastrofilta. Tämän jälkeen olin täysin tyytyväinen tämän paikan antiin, kävelin tien yli takaisin autolle, pidin evästauon ja lähdin jatkamaan kohti seuraavaa kohdetta.
Julkaisin tämän kohteen alunperin keksityllä salanimellä Männikön tuberkuloosiparantola ja ilman sijaintitietoa korkean vandalisoitumisriskin ja päärakennuksesta aiemmin tehtyjen uudelleenkäyttösuunnitelmien takia. Nykyään vandalisoitumisriskiä ei enää ole, joten päätin 30.6.2017 laittaa kohteen oikean nimen ja sijainnin näkymään ylläpitäen edelleen arvoitusta tämän suuren paikan suhteen.
Vierailu 31.7.2015 (Ulkokuvia ja henkilökunnan asuntola sisältä)
Vierailu 27.7.2016 (Sisäkuvia päärakennuksesta)
Vierailu 28.7.2016 (Loput sisäkuvat päärakennuksesta)
Lähteet ja lisäkuvia kohteesta:
Wikipedia: Tiurun sairaala
AlleycaT_Kuvasiilo II
Milluska.kuvat.fi
Takaisin kohdelistaukseen