Vaajasalon epilepsiasairaala, Kuopio

Tämä kohde sijaitsee Vaajasalon saaressa, mantereen puolelta katsottuna Kortejoen kohdalla entisen Vehmersalmen kunnan (liittyi Kuopioon vuoden 2005 alussa) alueella. Epilepsiasairaalan tai alunperin kaatumatautisten parantolan historia alkaa vuodesta 1900, jolloin alueen vanhimmassa rakennuksessa, vuonna 1890 valmistuneessa hirsisessä Ylähovissa aloitti toimintansa kaatumatautisten naisten parantola. Samaan pihapiiriin kuului myös useita ulkorakennuksia ja puutarha. Puinen vesitorni, joka säilyi käytössä vuoteen 1956 asti, valmistui vuonna 1912. Ensimmäisinä vuosikymmeninä parantolan toiminta oli pienimuotoista, koska tuohon aikaan lääkkeitä epilepsian hoitoon ei käytännössä ollut vaan hoito koostui levosta ja oleilusta luonnonkauniissa ympäristössä.
Lääketieteen kehityksen ja siitä seuranneen hoidettavissa olevien potilaiden määrän kasvamisen myötä toiminta alkoi laajentua huomattavasti 1930-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Tähän reagoitiin rakentamalla Ylähovin lähistölle uusi 3-4-kerroksinen päärakennus sekä hieman kauemmaksi alueelle johtavan tien varteen kolmikerroksinen kivitalo, joka toimi alusta lähtien tyttöjen parantolana. Molemmat rakennukset valmistuivat vuonna 1936 ja ne suunnitteli arkkitehti Erkki Pakkala. Miesparantolana toiminutta päärakennusta alettiin ilmeisesti jo pian valmistumisensa jälkeen kutsumaan Kukkaismäen parantolaksi ja tyttöjen parantolarakennusta Saloharjun parantolaksi. Siinä missä ensinmainittu nimitys on jossain määrin looginen ottaen huomioon ympäristön, jää jälkimmäisen alkuperä hämärän peittoon.
Toiminta jatkui seuraavina vuosikymmeninä lääkkeiden ja terapiamuotojen edelleen kehittyessä kiihtyvää vauhtia. Päärakennukseen tehtiin muutoksia alkuperäiset piirustukset laatineen arkkitehdin suunnitelmilla vuonna 1951 ja sitä laajennettiin viimeisen kerran vuonna 1962. Vaikka parantolasta oli tiettävästi jo 1920-luvun alussa luotu yhteyksiä ulkomaisiin epilepsia-asiantuntijoihin, tiedettä aidosti hyödyttäväksi toiminta alkoi muuttua 1960-luvulla, jolloin parantoloiden toiminta-ajatukseksi asetettiin lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon tehostaminen. Vaajasalon parantola sai ensimmäisen neurologiaan erikoistuneen ylilääkärin vuonna 1973. Hänen aloitteestaan lääkehoitoja asianmukaistettiin, jonka vaikutuksesta potilaita voitiin siirtää runsaasti avohoitoon.
Uudistukset ottivat toisen ison harppauksen vuonna 1976, kun ylilääkäriksi valittiin Kuopion Yliopistoon neurologian professoriksi tullut Paavo Riekkinen. Hänen johdollaan Vaajasalon parantolasta kehitettiin nykyaikainen, vaikean epilepsian diagnostiikkaan ja hoitoon keskittynyt sairaala, jonka toiminta-alueena oli koko Suomi. Samoihin aikoihin käynnistyi aktiivinen tieteellinen epilepsiatutkimus. Vuodesta 1993 lähtien vaikean epilepsian diagnostiikka, hoito ja tieteellinen tutkimustyö siirtyivät Vaajasalosta Kuopion Yliopistolliseen Sairaalaan (KYS). Tämän seurauksena Kukkaismäen parantolan alkuperäinen toiminta loppui, Saloharjun parantola oli jäänyt pois käytöstä jo vuonna 1989.
Netistä löytämässäni parantolan historiaa käsittelevässä dokumentissa kirjoitettiin, että Vaajasalon päärakennus eli Kukkaismäen parantola olisi toiminut sairaalakäytön jälkeen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena vuoteen 2001 asti ja jäänyt sen jälkeen tyhjilleen. Itse kuitenkin epäilen tämän väitteen paikkansapitävyyttä muutamasta syystä. Ensinnäkin parantolan sijainti ei suosi vastaanottokeskusta liikenteellisestä eikä varsinkaan turvapaikanhakijoiden kotoutumista edistävästä näkökulmasta katsottuna. Toisekseen netissä näkemieni todennäköisesti 2000-luvun lopulla päärakennuksen sisältä otettujen valokuvien perusteella sisätilat näyttävät olevan vielä hyvin sairaalamaiset ja vanhoja sairaalasänkyjä on jäljellä paljon. En usko, että tilat olisivat voineet pysyä niin alkuperäisessä kunnossa vastaanottokeskuksesta huolimatta.
Oma vierailuni paikalle tapahtui toukokuun kuvausreissuni kolmantena päivänä, 7.5.2016. Saavuin sairaala-alueelle johtavalle tienhaaralle hieman kello viiden jälkeen iltapäivällä. Vähän matkaa ajettuani huomasin yksityisalueesta ja tallentavasta kameravalvonnasta ilmoittavan kyltin. Vaikka kyltti vaikutti paikan huomioiden yliampuvalta, katsoin parhaaksi jättää auton lähistöllä pienen huoltotien päässä sijainneen tukiasemamaston viereen ja jatkaa perille kävellen. Koska olin lukenut etukäteen Ylilauta-palstalta sivullisten ihmisten tulleen valittamaan joillekin sairaala-alueella vierailijoille ilmeisen turhaan, käännyin pian varoituskylttien jälkeen metsään ja lähdin kävelemään hakkuuaukean laitaa pitkin vanhaa päärakennusta kohti.
Jonkin aikaa keväisessä metsässä patikoituani saavuin vesakkoa kasvavalle aukealle, joka saattoi olla entinen pelto. Sen reunasta vaaleankeltainen päärakennus näkyi jo melko matalalla olleen auringon valossa oikein komeasti, en kuitenkaan tohtinut pysähtyä ottamaan valokuvaa, koska pidin mahdollisena, että sairaalan vasemmalla puolella olleessa suoran näköyhteyden omanneessa matalammassa puurakennuksessa oli asukkaat. Niinpä jatkoin lähestymistä aukean takareunaa pitkin ja sitten etenin päätyreunaa pitkin kohti sairaalanmäkeä. Mäen rinne oli tiheää ryteikköä, mutta kärsivällisesti edettyäni saavuin lopulta lähelle huippua. Ennen itse päärakennukseen tutustumista sain kuitenkin kokea vielä toisen ennennäkemättömän tutkimus- ja kuvauskohteen...
Sairaalalle johtavaa tietä pitkin kävellessäni ensimmäiseksi vastaan tuli tämä ainakin 50 vuotta vanha kyltti, joka oli jäänyt virattomaksi jo ajat sitten.
Näkymä eteenpäin jatkuvasta mutkaisesta tiestä, jota ovat aikoinaan pimeällä valaisseet katulamput...
Nopeusrajoitustolppaan oli kunnon perusteella arvioituna noin viisi vuotta sitten kiinnitetty kaksi uudempaa kylttiä, joista ainakin ylempi vaikutti tässä paikassa täysin tarpeettomalta. Kuka lie kyltin paikoilleen laittanut...
Sitten poikkesin tieltä sivuun ja lähdin nousemaan rinnettä ylöspäin. Tässä alarinteessä levittäytyvä ruohottumaan päin oleva kenttä, jonka kohdalla on alunperin sijainnut vuonna 1936 rakennettu Saloharjun parantola, joka tuhoutui pahoin tulipalossa kesäkuun 2010 alussa ja purettiin lopullisesti pois jonkin aikaa sen jälkeen.
Rakennuksen paikan yläpuolelle rinteeseen olivat jääneet paikalleen kapeat kiviset portaat, joiden käyttötarkoituksesta ei ole varmuutta.
Alapuolella puolestaan sijaitsivat toiset, leveämmät portaat yhden kaiteensa kanssa. Näitä pitkin on kävelty sisälle rakennukseen.
Ollessani sairaalanmäen rinteessä, jo varsin lähellä päärakennusta, havaitsin levinneen kasan ruostuneita tynnyreitä. Mentyäni lähemmäksi sain huomata löytäneeni parantolan vanhan avokaatopaikan!
Maassa lojui tynnyrien lisäksi paljon muitakin, pienempiä tavaroita. Tässä korkiton lasinen lääkepullo, joka oli tyhjä.
Tämä vaikutti poikkeuksellisen pieneltä viinipullolta.
Leveäsuisempi lääkepurkki pillereitä varten.
Normaalikokoinen viinipullo ja käpy.
Alunperin punaiseksi maalattu lasten polkupyörän runko mättäällä.
Etualalla öljykanisteri, taustalla tynnyreitä. En tarkalleen tiedä, mitä niissä on säilytetty.
Tämä oli tosi jännä löytö: vanha, reunasta lohjennut posliinilautanen, johon oli kirjoitettu kaunokirjaimin Vaajasalo. Se oli siis tälle paikalle brändätty! :)
Kääntöpuolen perusteella se varmistui olemaan keittolautanen. Keskiympyrässä sivussa oleva teksti kertoi valmistajan olevan Arabia ja lautasen olevan Suomessa valmistettu. Alimpana oli numero 31, itse veikkaan sen olevan valmistusvuosi, 1931.
Nämä kaksi pulloa vaikuttivat hieman oudoilta, ne ovat luultavasti olleet viinapulloja.
Toinen nestemäistä lääkettä sisältänyt pullo, tällä kertaa korkki kiinni. Sisältöä ei enää ollut jäljellä.
Lisää ruosteista tavaraa. Huomaa ruskea pesuvati etualalla.
Kaksi hyvinsäilynyttä kannellista muovipurkkia, näissä on luultavasti säilytetty mausteita.
Haalistunut ketsuppipullo.
Oman ymmärrykseni mukaan tämä oli tuttipullo, josta puuttui imettävä suukappale.
Nelipyöräisen työntökärryn, ehkäpä lastenrattaiden, pohjakehikko muiden romujen seassa. Renkaista ei ole enää paljoa jäljellä.
Hieman ylempää löytyi metallisia deodoranttipurkkeja, ehkäpä 1970-luvun alusta. Piirroskuvassa esiintyvät naiskasvot ovat selvästi ylimeikatut ja kaikella kunnioituksella tuovat mieleen pellen. Liekö tämä ollut valmistajan tarkoituksellinen kikka saada deodorantti myymään aikana, jolloin kauneudenhoitotuotteet olivat Suomessa uusi juttu ja niitä olisi ehkä karsastettu ilman ylilyövää markkinointia...
Kirkas limonadipullo 1970-luvulta. Näitä löytyi maastosta useampia.
Tämä kannonnokassa sammalkerroksen päällä ollut leikkiauton pyörä näytti kaukaa katsottuna hälyttävältä, mutta lähemmäs mentyäni totuus paljastui.
Suurin löytämäni lääkepullo, tyhjää täynnä kuten muutkin silmääni osuneet pullot ja purkit.
Kattila
Heiveröisen kuusenoksan varassa riippui jonkun aiemman vierailijan tarkoituksella siihen ripustama käyränokkainen nokipannu.
Kaatopaikan nähtyäni nousin mäen päälle ja näin päärakennuksen eli Kukkaismäen parantolan kokonaisuudessaan. Näky oli kieltämättä vaikuttava.
Päädyssä sijaitsi kolme tuuletusparveketta. Ikkunoiden alle oli asennettu palotikkaat hätäpoistumista varten. Uusimpana lisäyksenä ovi oli vaneroitu umpeen.
Hiljaisten ikkunoiden rivistö
Portaikon kohdalla oli muutama lautapaneloinnein toisistaan erotettu isompi ikkuna.
Toisessa päädyssä uloin osa oli kerroksen verran muuta rakennusta korkeampi...
...sen oikeassa reunassa oli kohokuvio, jonka yläosassa oli kaaren ympäröimänä mielenkiintoinen kuvio. Se varmaankin liittyy jollain tavalla epilepsiaan muotokielen antaessa ymmärtää kuvion omaavan mahdollisesti pitkän historiallisen taustan mutta olevan jollain tapaa epäkäytännöllinen.
Alapuolella sijaitsi loppuosa kohokuviosta sekä kolme seitsemään pikkuruutuun jaettua ikkunaa, joista tässä näkyy kaksi.
Komea rakennus kulmasta päin nähtynä. Alueella oli muutamia valvontakameroita ja olin käytännössä yhden niistä vieressä ottaessani tämän kuvan. Katsoessani katkaistun valaisintolpan päässä ollutta kameraa lähempää huomasin kuitenkin, että siitä lähtevän signaalijohdon liitin oli irrotettu tehden kamerasta kyvyttömän välittämään kuvaa eteenpäin.
Etupihalla oli toiminnan aikoina sijainnut nuotiopaikka, joka oli myöhemmin ehtinyt degeneroitua varsin pahasti.
Etupihan puoleinen pääty, katolla näkyy matkapuhelinverkon tukiasema, jonka vierailuhetkeen mennessä oli korvannut lähistöllä sijainnut huomattavasti korkeampi tukiasemamasto. Aikoinaan varmaan haettu kustannussäästöjä sijoittamalla tukiasema tuonne, kuuluvuutta kun ei tuolle korkeudelle sijoitetulla antennilla millään saa kovin hyväksi.
Tästä kulmasta nelikerroksisen osan isot parvekkeet korostuivat saaden koko rakennuksen näyttämään jossain määrin tuberkuloosiparantolalta.
Koko rakennus hoitamattoman pihan takaa nähtynä.
Pihalla oli otettu myös lasten viihtyvyys huomioon rakentamalla muutamia leikkipuiston laitteita, jotka olivat kuvassa näkyvä tasapainolauta sekä hieman vasemmassa laidassa näkyvä kiikku.
Viimeinen sivuittainen kuva päärakennuksesta.
Takapihalla oli tämä selkeästi värikoodattu pihakeinu. Punaisen värin käyttötarkoitus lienee ollut helpottaa keinun erottamista puustoa vasten näkörajoitteisille potilaille ja toisaalta auttaa hahmottamaan liikkuvat osat.
Pääsisäänkäynnin ympäristössä näytti tältä. Oikealla luiska, jota pitkin pyörätuolissa liikkuneet potilaat ovat päässeet sivuovesta sisään.
Pääovet suoraan edestäpäin nähtyinä, valvontakamera oli käännetty kuvaamaan kattoa. Kaikki ovet olivat lukossa.
Sisäkurkistus lasin läpi paljasti kaksi eteisaulaan johtavaa ovea, jotka oli maalattu kirkkaanvärisiksi todennäköisesti samasta syystä kuin pihakeinu. Tavarakasojen perusteella sisätiloissa aloitettu remontti oli jossain vaiheessa jäänyt kesken.
Heti ulko-ovien jälkeen sijainneeseen eteiseen oli varastoitu vanha matalaselkänojainen pyörätuoli sekä sähköliesi.
Pyörätuoliluiskan yläpäässä olleesta myös lukitusta ovesta avautui tällainen näkymä. Kiinnostavin löytö oli vakavasti liikkumisrajoitteisille potilaille suunnattu vaalea tuoli, jossa oli pyöreä reikä keskellä tarpeiden tekemistä varten. Muita tavaroita olivat puinen porrasjakkara ja alunperin ulkona ollut penkki. Huomaa myös seinässä loistava valokatkaisija, joka osoittaa, että rakennuksessa oli vielä sähköt päällä!
Lähdettyäni jo palaamaan tulosuuntaan päin kuvasin vielä tämän opaskyltin kahden pihatien risteyksessä. Vasemmalle jäi vanha päärakennus Ylähovi sekä muutamia muita pienempiä rakennuksia. Niitä ei tullut tällä kertaa kuvattua, kun iltakin alkoi jo hämärtää.
Vähän matkan päässä muista rakennuksista tien varressa sijaitsi vanha punatiilinen muuntamokoppi, jonka takaseinässä oli mielenkiintoinen valkoisella rajattu sävyero tiilten kesken...
...sama kuvio toistui myös etuseinässä. Sen saattoi olla saanut aikaan talvimyrskyjen seinää vasten puhaltama lumikerros, joka ei ollut ulottunut koko seinän korkeudelle ja jonka yläreunaan oli vuosien kuluessa lumen keväällä sulaessa muodostunut kalkkikerrostuma.
Vielä kolmas kuvakulma erikoisen luonnonilmiön ikuistamiseksi. :)
Pieneksi yllätyksekseni huomasin oven olevan auki ja pääsin kurkistamaan sisälle. Muuntaja ei ollut paikallaan, joten koppi ei enää palvellut täysin alkuperäistä käyttötarkoitustaan. Oikealla seinällä oli kuitenkin edelleen sulakekaappeja, ikkunallisessa kaapissa oli etäluettava kulutusmittari.
Lattialla oli tämä vanha pleksi-ikkunallinen puulaatikko. Ottaen huomioon yläpäässä näkyvät kaksi sähköjohtoa epäilen vahvasti tämän olevan "koestuslaatikko", jossa sähköasentaja on voinut testata kytkennän tai piensähkölaitteen toimivuutta samalla ollessaan itse turvassa mahdolliselta sähköiskulta/kipinöinniltä.
Yläosassa olivat johtojen suojaputket ja posliiniset eristimet paikallaan.
Oven ulkopuolelta löytyivät muuntamokopin numero ja muuntajan paikallaollessa tarpeellinen varoituskyltti.
Lähteet ja lisätietoa kohteesta:
Nahkakatti.galleria.fi | Sisäkuvia Saloharjun parantolasta
Oml.kuvat.fi | Sama kuin edellisessä
Youtubesta löytynyt video keväältä 2012, jossa tutkimusmatkaillaan todennäköisesti Vaajasalon päärakennuksen sisällä
Autiotalot ja hylätyt paikat -Facebook-ryhmästä löytyneitä sisäkuvia päärakennuksesta todennäköisesti 2000-luvun lopulta
Kulttuuriympäristö.kuopio.fi: Kortejoen - Vaajasalon rakennetun kulttuuriympäristön luettelointi ilmeisesti vuodelta 2005
Netti Henkreikä: Kliininen epilepsiatutkimus aktiivisena KYS:ssa - pitkät perinteet jatkuvat Kuopiossa
Sopeutumisvalmennus Epilepsialiitossa - Epilepsialiitto
Duodecimlehti.fi: Sfenoidaalielektrodit epilepsiassa, Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 5/1992. Arja Tuunainen, Unto Nousiainen, Esa Mervaala ja Kai Ruonala.
Savonsanomat.fi 7.6.2010: Tulipalojen edeltä kaivataan havaintoja
Savonsanomat.fi 3.6.2010: Vanha rakennus paloi Vaajasalossa
Takaisin kohdelistaukseen